Hyvinkään Wanha Villatehdas

”Koko projektin ajan aikataulut pitivät paikkansa ja yhteydenpito oli kiitettävää.”

 

Hyvinkäällä nykyisin toimistokäytössä olevan suojellun rakennuksen, Wanhan Villatehtaan, vesikatto tuli tiensä päähän.

Tarkka valikoitui tarjouskilpailun kautta ottamaan kiinni vanhan rakennuksen korjausvelkaa, toteuttamalla kohteelle vesikattoremontin.

Vuosikymmeniä vanha bitumikermikate uudistettiin suojelukohteen vaatimalla tavalla. Rakennuksen koko yläpohja oli uudistettava nykyaikaisten rakennusmääräysten mukaisiksi.

Erityisen haastavaa vesikaton uudistamisessa oli tietenkin suojelukysymykset. Vanhan rakennuksen katossa oli myös esimerkiksi puutteelliset eristeet. Wanhan Villatehtaan katto on bitumikermikate, joka ennallistettiin nykyaikaisilla rakenneratkaisuilla uuteen loistoonsa vesikattoremontin aikana, kertoo Hyvinkään Wanhan Villatehtaan toimitusjohtaja Teemu Nurminen.

Rakennusvalvojan näkökulmasta kohteen haastavuus nousi esiin remontin suunnittelussa. Villatehtaan tapaisen kohteen suunnitelmia ei voida tehdä täysin pitäviksi kerralla. Valvoja Arto Pietilä teki yhteistyötä viikoittain suunnittelijoiden ja Tarkan kanssa. Suunnittelijana kohteessa toimi Kirsi Paarma, Lauri Mehto Oy. Suunnitelmia täydennettiin sitä mukaan, kun kattoremontin edetessä lisäsuunnitelmia vaativia työvaiheita paljastui.

Tarkan kanssa koko projekti meni kivuttomasti, sillä Tarkka ennakoi työmaan vaiheita kuukauden etukäteen. Saimme tietoa ja huomioita Tarkalta tulevista työvaiheista hyvissä ajoin, jotta suunnittelijat pystyivät ratkaisemaan haasteita etukäteen. Sellainen ennakointi ei ole itsestään selvää urakoitsijalta, Tarkan kanssa ennakointi ja viestintä pelasi, Rakennusvalvoja Pietilä sanoo.

Hyvinkään Wanha Villatehdas

  • Koko: reilusti yli 1 000 m2 kattopinta-alaa, 3 500 kerrosneliötä
  • Kattomateriali: bitumikermikatto
  • Urakka: entinen tekstiilitehdas on nykyään toimistokäytössä

Yhteistyö sujui todella hyvin.

Koko projektin ajan aikataulut pitivät paikkansa ja yhteydenpito oli kiitettävää. Ei tarvinnut kertaakaan jännittää. Rakennuttajan näkökulmasta yhteistyö oli kuuntelevaa, neuvottelevaa ja eteenpäin pyrkivää. Siinä ohessa syntyi kustannussäästöjä vesikattoprojektin aikana

Teemu Nurminen, toimitusjohtaja, Hyvinkään Wanha Villatehdas Oy

Rakennuttajan näkökulmasta erinomainen kumppani

Nurmisen mukaan urakka lähti lentoon heti urakkapapereiden kirjoittamisen jälkeen. Rakennuttajatahon mukaan aikataulu ja kustannuspuoli pysyivät erinomaisesti kurissa koko bitumikattoremontin ajan. Wanhan Villatehtaan toimitusjohtaja Nurminen sanoo, että Tarkka haki jatkuvasti ratkaisuja projektin edetessä ja ehdotti vaihtoehtoja, ennen kuin ongelmia ehti muodostua.

Tarkka oli erinomainen kumppani rakennuttajan näkökulmasta. Tarkka oli aktiivinen etsimään kustannustehokkaita vaihtoehtoja ja pitämään yhteyttä. Emme ehtineet edes ajatella joitakin asioita, kun Tarkka ehti olla jo meihin yhteydessä ensin, Nurminen kuvailee yhteistyötä.

Rakennusvalvoja Arto Pietilä on samaa mieltä.

Tarkka onnistui työnsuunnittelussa erinomaisesti. Lisäksi Tarkan työnjohto suhtautui vakavasti työturvallisuuteen, valvoja Pietilä kommentoi.

Rakennuttaja: ”Lopputulos onnistui erityisen hyvin.”

Hyvinkään Wanha Villatehdas on valtava kiinteistö, jonka kattoremontti jatkuu vielä bitumikatteen uusimisen jälkeenkin.

Minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut Tarkan kanssa. Isoissa urakoissa tulee vastaan aina jotain pieniä vastoinkäymisiä, mutta kaikki asiat ovat ratkenneet meitä tyydyttävällä tavalla ja hyvässä yhteisymmärryksessä, Nurminen sanoo.

Tarkan toimintatapaan kuuluu tarkka työnjälki sekä toimiminen asiakkaan parhaaksi. Projektin aikana tehtiin säästöä laatu edellä.

Tarkalle oli itsestäänselvää tällainen määrän laskennan tarkentaminen ja konsultoiva tapa tehdä työtä rakennesuunnittelijan kanssa. Sellainen on hyvän kumppanin ominaisuus. Hyvä yhteistyö eri asiantuntijoiden välillä toi säästöä kattoremontin aikana, Nurminen sanoo.

Suosittelisin Tarkkaa siitä syystä, että he ovat aina tavoitettavissa ja he ovat myös aktiivisia itse pitämään yhteyttä. Jos yhdellä sanalla pitäisi heitä kuvailla, niin sujuva kuvaa hyvin Tarkan tapaa toimia, Nurminen päättää.